Liikunnan erityisryhmien petankkivuoro


Pyrimme järjestämään kerran kuukaudessa erityisryhmien pelivuoron, joten seuraa ilmoittelua tai ota yhteyttä!
  • Halli on esteetön, valoisa ja mukavan lämmin. Hallista löytyy myös wc-tilat.
  • Pelimaksu 5 € sisältää pelivälineiden vuokran, avustajan pelimaksun ja pelissä opastamisen seuran henkilöiden toimesta.

Petanque-pelin säännöt erityisryhmille

  1. Aloittava joukkue valitaan arvalla, jonka jälkeen aloittaja astuu heittorinkiin ja heittää maalipallon eli snadin sopivan etäisyyden päähän heittoringistä, esim. 4-8 metriä. (Virallisesti 6-10 m.)
  2. Aloittajajoukkue heittää ensimmäisen kuulansa yrittäen saada sen mahdollisimman lähelle snadia. Kuula saa myös osua snadiin ja jopa siirtää sen eri paikkaan.
  3. Seuraavaksi heittää vastapuolen joukkueen joku pelaaja yrittäen saada oman kuulansa lähemmäksi snadia kuin vastustajan kuula. Kuulat saavat osua toisiinsa, joten heittäjä voi myös ”kilkata” vastapuolen kuulan kauemmaksi snadista.
  4. Joukkue heittää niin kauan, kunnes saa oman kuulansa lähemmäksi snadia kuin vastustajan lähin kuula. Heittovuoro on siis aina sillä joukkueella, jonka kuula ei ole lähempänä snadia.
  5. Kun toisen joukkueen kaikki kuulat on käytetty, heittää vastustaja jäljellä olevat kuulansa.
  6. Kun kaikki kuulat on heitetty, lasketaan pisteet. Se joukkue, jonka kuula on lähempänä snadia, saa pisteet. Joukkue saa niin monta pistettä kuin heidän kuuliaan on lähimpänä snadia.
  7. Pisteet saanut joukkue aloittaa seuraavan heittokierroksen.
  8. Peli jatkuu kunnes toinen joukkue saa 13 pistettä ja niin ollen voittaa pelin.
  9. Pelialueen reunanarun ulkopuolelle menneet kuulat ovat pois pelistä.
  10. Jos snadi menee reunanarun yli, aloitetaan pelikierros alusta. (Poikkeaa virallisista säännöistä.)
MUUTA TÄRKEÄÄ
  1. Kuula heitetään alakautta, muut tyylit kielletty.
  2. Liikuntarajoitteisilla pelaajilla vähintään toinen jalka ringin sisällä.
  3. Pyörätuolissa olevilla pelaajilla joko heittokäden puoleinen takarengas ringissä tai sitten heittoviiva, jonka takaa kuulia heitetään.
  4. Varotaan viereisten kenttien pelejä.
  5. Jokainen pelaa omalla vastuulla, hallilla ei ole vakuutuksia pelaajille.
  6. Pidetään hauskaa!